Jätkäsaaren 33-kerroksinen hotellihanke kaatui – miksi?

Keskiviikon 15.5. kaupunginvaltuustossa käsiteltiin kaavamuutosta, joka olisi mahdollistanut 33-kerroksisen hotellin rakentamisen Jätkäsaareen. Kun äänestys päättyi 42-43 kaavamuutoksen hylkäämiseen ja kun minä päädyin antamaan yhden ratkaisevista äänistä, niin on varmaankin hyvä tuoda esille joitakin perusteita.

Tässä asiassa oli vastakkain kaksi näkökulmaa. Toisaalta myönnän, että 33-kerroksisen hotellin rakentaminen ulkomaisena investointina oli toki houkutteleva ajatus. Kuitenkaan vaihtoehtona eivät olleet 33-kerroksinen hotelli tai ei mitään, vaan 33-kerroksinen hotelli ja myös iso 16-kerroksinen hotelli.

Jätkäsaaren tornihotelli olisi muuttanut kaupungin siluettia merkittävästi. Jotta olisin ollut tällaiseen halukas, olisin halunnut rakennuksen, joka on kauneudeltaan kokonsa luokkaa. Tätä ehdotettu hotelli ei vaikuttanut täyttävän. En automaattisesti vastusta aiempaa korkeampia rakennuksia, mutta haluaisin rakentaa niitä perinteisen keskusta-alueen ulkopuolelle. Kalasatamaan ja Keski-Pasilaan ne mielestäni sopivat raskaan raideliikenteen asemien välittömään läheisyyteen. Sinänsä tornihotelli olisi ollut kohtuullisen lähellä Ruoholahden metroasemaa, joten tähän joukkoliikenne-ehtoon se ei kaatunut.