Kaupunginvaltuuston kokouksessa 26.11. Helsingin kaupunginvaltuusto valitsi Anni Sinnemäen uudeksi Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtavaksi apulaiskaupunginjohtajaksi.
Itse käytin seuraavan puheenvuoron:
3
Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan virkaan ottaminen
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kaupunginvaltuutetut!
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä pitää tärkeänä, että kaupunki saa mahdollisimman hyvän apulaiskaupunginjohtajan. Emme pidä hyvänä sitä, että kaupunginjohtajan valinta on politisoitu, niin että käytännössä vain tiettyjen puolueiden ehdokkailla on mahdollisuus tulla valituksi.
Nyt tehtävää hakeneiden ehdokkaiden joukossa on tehtävää hoitava Hannu Penttilä. Hän on lähes 7 vuoden ajan toiminut kaupunkisuunnittelusta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana. Se on antanut hyvän mahdollisuuden arvioida hänen toimintaansa.
Yhden kerran muistan näiden vuosien aikana pettyneeni merkittävästi. Kyse oli siitä, miten suhtauduttiin niihin ihmisiin, joiden omistusasunnot sijaitsivat Myllypuron kaatopaikka-alueella.
Tätä yhtä miinusta lukuun ottamatta yleensä olemme kuitenkin olleet tyytyväisiä siihen ammattitaitoon ja määrätietoisuuteen, jolla Hannu Penttilä on hoitanut tehtävänsä. Käsittääksemme hänen aikanaan asuntorakentamisen määrää on saatu merkittävästi lisättyä.
Näiden johdosta olemme kannattamassa Hannu Penttilän valintaa apulaiskaupunginjohtajaksi.