Kuinka paljon kaupungin rahoja tuhlataan välinpitämättömyyden tähden?

Helsingin kaupunginvaltuuston syyskauden ensimmäinen kokous 28.8. vaikutti lähes läpihuutojutulta. Kokouksessa oli esillä kuitenkin kolme hankesuunnitelman enimmäishinnan korotusta. Niistä viimeisimmässä vaikutti olevan jotakin vialla. Rakennusluvan saaminen oli viivästynyt ja siitä oli tullut n. 190.000 lisäkulut muutenkin kallistuneeseen hankesuunnitelmaan. Lisäselvittely vahvisti epäilyni siitä, että lisäkulu oli aiheutunut aivan tarpeettomasti. Lisäksi minulle selvisi, että näitä itse aiheutettuja lisäkuluja syntyy vuosittain paljon.

Käytin kokouksessa seuraavan puheenvuoron. Ehdottamani ponsi hyväksyttiin äänin 60-1. Tämä saattaa johtaa merkittäviin säästöihin tulevaisuudessa, jos prosesseja saadaan parannettuja ja pidetään paremmin huolta siitä, että kukin työntekijä hoitaa oman tehtävänsä ajallaan.

13

Botby grundskolan perusparannuksen hankesuunnitelman enimmäishinnan

korottaminen

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kaupunginvaltuutetut,

Sen lisäksi, mitä valtuutettu Koskinen on näistä päätöksistä todennut, tässä päätöksessä on lisäksi yksi asia, mitä minun on vaikea hyväksyä.

Se on tämä kohta: ”Työmaan aloitus myöhästyi merkittävästi rakennusluvan saannin viipymisestä johtuen. Urakkasopimus oli solmittava tarjousajan puitteissa. Lupaprosessin viiveen vuoksi urakoitsijalle on korvattu työmaan ylläpitokuluja kolmen kuukauden ajalta. Viivästyksen lisäkustannus on noin 190 000 euroa.”

Tämä on 4,6 % lisähinnasta!

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Saamani selvityksen mukaan tämä on mennyt suurin piirtein seuraavasti. Rakennusluvan saaminen viipyi, koska päätöksen tehnyt virkamies tarvitsi esimiehensä allekirjoituksen päätökselleen. Hän oli laittanut päätöksensä Ahjoon, mutta jostakin syystä Ahjon heräte ei tullut esimiehen huomioimaksi.

Näin siis sen tähden, että meidän oma prosessimme pysähtyi, kaupunki joutuu maksamaan n. 190.000 euroa aivan tarpeettomasti!

Helsingin tulisi olla maailman toimivin kaupunki, mutta saamani tiedon mukaan, prosessit usein seisovat siksi, että seuraava virkamies ei syystä tai toisesta, ole ottanut tehtäväkseen viedä asioita eteenpäin ja siksi prosessi on pysähtynyt, mistä aiheutuu merkittäviä lisäkustannuksia.

Teen seuraavan toivomusponsiehdotuksen:

Hyväksyessään Botby grundskolan perusparannuksen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottamisen, valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet parantaa prosessien etenemistä kaupunkikonsernissa.

Jatkossa ei saa olla niin, että itse aiheutamme tällaisia 190.000 euron tarpeettomia lisäkustannuksia! Tietääkseni tämä ei siis ole edes harvinaista.