Järkevään poliittiseen päätöksentekoon kuuluu argumenttien ja vasta-argumenttien pohdinta. Uskonnolliseen tilaisuuteen sitä vastoin voi kuulua uskontunnustuksen yhteinen lausuminen, mutta politiikkaan sen ei tule kuulua.
Tässä kirjoituksessa jatkan totuusperustaisen ja punavihreän aatepolitiikan välistä ristiriitaa käsittelevää kirjoitussarjaani. Viimeksi käsittelin ilmastokeskustelua yleiseltä kannalta, tässä kirjoituksessa menen lähemmin substanssikysymyksiin.
Kuten viimeksi totesin, en väitä tietäväni tarkalleen, mikä on ihmisen osuus ilmastonmuutoksessa, mutta pidän kuitenkin selvänä, että vaikutusta ainakin merkittävästi liioitellaan.
Ilmastonmuutoskeskusteluun liittyy monia asioita. Ensimmäinen luonnollinen kysymys on, muuttuuko ilmasto? Vastaus on epäilemättä: kyllä! Tämä on tietysti tärkeä asia, mutta ei vielä anna riittävää pohjaa hyvälle politiikalle. Olennaisia kysymyksiä ovat myös 1. Onko ilmastonmuutos uusi asia? 2. Kuinka paljon ilmasto muuttuu? ja 3. Mikä on ilmastonmuutoksen syy?
Vaikka moderni teknologia on tuonut monet tarkat mittauslaitteet, on kuitenkin monenlaisia tapoja saada varsin luotettavaa tietoa menneisyyden lämpötiloista. Esim. puiden vuosilustot kertovat omaa kieltään siitä, millainen kasvukausi on kunakin vuonna ollut. Samoin löytyneistä vanhoista puunrungoista on voitu päätellä, että metsä on aikanaan kasvanut pohjoisempana kuin nykyään jne.
Moninaiset tutkimukset puhuvat sen puolesta, että lämpötilat ovat kautta historian olleet muutostilassa. Ajanlaskumme alussa oli ns. Roomalainen lämpökausi, keskiajalla Keskiajan lämpökausi ja nyt elämme jälleen ajanjaksoa, jolloin ilmasto on jonkin verran lämmennyt ns. Pikkujääkauden (n. 1450-1850) jälkeen.
Tämä on ollut erinomainen asia ainakin Euroopassa. Suuret nälkävuodet 1866-1868 tappoivat ehkä n. 8 % Suomen väestöstä. Kylmät säät olivat keskeinen tuhon syy. Tätä pahempia tiedetään olleen vain Suurten kuolonvuosien (1695-1697), jolloin Pohjois-Eurooppaa koetteli harvinaisen kylmien vuosien jakso. Tätä ennen erityisen paha vuosi oli 1601 (ns. Olkivuosi), joka on Suomen historian pahimpia katovuosia. Vuoden kerrotaan olleen 600 vuoteen Euroopan kylmin.
Vaikuttaa siis varsin selvältä, että olosuhteet eivät olleet mitenkään ihanteelliset ennen kuin ilmasto alkoi lämmetä.
Lämpötilan muutos pikkujääkauden jälkeen on selvä, muttei mitenkään dramaattinen. Noin yhden asteen verran ilmasto on lämmennyt.
Ilmastonmuutoskeskustelun yksi selvistä tosiasioista on ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden selvä nousu. Esiteollisella ajalla hiilidioksidipitoisuus oli n. 280 ppm eli 0,028 % ja on siitä noussut lähelle 420 ppm tasoa (0,042 %) eli n. puolitoistakertaistunut. Sekin on totta, että hiilidioksidin lisääntyminen jonkin verran lämmittää ilmastoa.
Mutta ajatus siitä, että hiilidioksidin määrä olisi ainoa tekijä, on tietysti väärä. Vaikuttaa myös epätodennäköiseltä, että se olisi edes hallitseva tekijä. Jos esim. tutkii maailman lämpötilan kehitystä suurin piirtein ajanjaksoilla 1910-1945 ja 1975-2005, niin lämpötilat kehittyivät noina ajanjaksoina huomattavan samalla tavalla. 1910-1945 lämpötila nousi n. 0,5 C ja 1975-2005 n. 0,6 C. Ero on kuitenkin siinä, että 1910-1945 hiilidioksidipitoisuus nousi vain 10 ppm, kun 1975-2005 nousu oli 50 ppm. Jos hiilidioksidi olisi niin dominoiva tekijä kuin kauhuskenaarioiden esittäjät väittävät, viisinkertaisen hiilidioksidin määrän lisääntymisen toki pitäisi vaikuttaa paljon enemmän kuin 10 ppm. Lisäksi ajanjaksojen välissä 1945-1975 lämpötilan muutos oli n. -0,15 C, vaikka silloinkin hiilidioksidimäärä nousi 20 ppm eli tuplasti ensimmäisen lämpenemisjakson verran.
Jotenkin tuntuu, että hiilidioksidista ei saisi sanoa mitään hyvää. Hiilidioksidi ei kuitenkaan ole saaste, vaan luonnontuote, jota kasvit tarvitsevat yhteyttämiseen. Hiilidioksidin lisääntyminen on osaltaan saanut maapallon vihertämään, koska lähes kasvi kuin kasvi kasvaa paremmin, kun hiilidioksidia on enemmän. Tuntuu vaikealta ajatella, että kasvien kukoistuksesta voisimme päätellä maailman olevan tältä osin jotenkin tuhon partaalla. Vaikuttaa siltä, että hiilidioksidia oli esiteollisella ajalla ilmakehässä niin vähän, että sen puute hidasti kasvien kasvua.
Tunnutaan myös unohtaneen sellainen asia kuin luonnontasapaino. Hiilidioksidi on aine, jota luonto osaa käsitellä. Kun hiilidioksidin määrä lisääntyy, lähes kaiken kasvillisuuden kasvu kiihtyy ja samalla kasvit imevät ilmakehästä yhä nopeammin hiilidioksidia, mikä rauhoittaa ilmakehässä olevan hiilidioksidin lisääntymistä.
Edelleen hiilidioksidin määrän lisääntyminen on tehostanut kasvien vedenkäyttöä, mikä on erinomainen asia.
On siis perusteltua kysyä, mikä on maapallon optimaalinen hiilidioksidipitoisuus? Entä mikä on maapallon optimaalinen lämpötila? Luulen, että ihmiskunta on tekemässä valtavia ponnisteluja, jotta sekä ilmakehän hiilidioksidipitoisuus että keskilämpötila saataisiin pidettyä alle optimaalisen tason. Hiilidioksidipitoisuuden osalta se voi suurin taloudellisin uhrauksin onnistua, mutta voi hyvin olla, että lämpötilaan hiilidioksidin vaikutus on merkittävästi pienempi kuin moni nyt luulee. On myös perustellusti esitetty, että vaikka koko ilmastonmuutoshypoteesi pitäisi paikkansa, olisi valtavan paljon halvempaa sopeutua ilmastonmuutokseen kuin yrittää estää sitä.
Yksi näkökulma on myös se, mitä ilmastopolitiikan nimissä rikkaat länsimaat aiheuttavat kehitysmaissa. Vuodesta 2010 alkaen rikkaat maat ovat tietääkseni lopettaneet lainoittamasta kehitysmaiden hiilivoimaloita ja vuodesta 2019 muitakin fossiilisia voimaloita. Näin yli miljardia ihmistä pidetään köyhyydessä, kun he eivät halvan ja luotettavan energian avulla saa nostaa elintasoaan ja voi nauttia sähköstä ja pidemmästä elämästä, kuten me. Maailmalla kuolee vuosittain n. 500.000 naista synnytyksiin liittyen, moni, koska luotettavaa sähköä ei ole ollut saatavilla. Tämä on osa sitä hintaa, jonka länsimaat ovat olleet valmiit laittamaan kehitysmaiden kannettavaksi epätodennäköisten uhkakuviensa tähden.