Helsingin kaupunginvaltuustossa käsiteltiin joulukuussa aloitetta kansanäänestyksen järjestämisestä Malmin lentokentän tulevaisuudesta. Yli 4 % helsinkiläisistä äänioikeutetuista oli allekirjoittanut kansalaisaloitteen, mutta kaupunginvaltuusto hylkäsi aloitteen äänin 53-29. Vaikka ns. punavihreät puolueet ovat perinteisesti kannattaneet kansalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia, juuri heidän äänillään aloite kaadettiin.
Vihreiden poliittisessa tavoiteohjelmassa 2019-2023 https://www.vihreat.fi/ohjelmat/vihreiden-poliittinen-tavoiteohjelma-2019-2023/ todetaan: ”Edistetään neuvoa antavia kansanäänestyksiä esimerkiksi kunnissa.” Valtuuston äänestyksessä jokainen vihreä äänesti kansanäänestysaloitetta vastaan.
Demareiden poliittisessa ohjelmassa vuodelta 2020 puolestaan todetaan: ” Mahdollisuus neuvoa-antaviin kansanäänestyksiin ja kansalaisaloitteisiin on tärkeä osa demokratian keinovalikoimaa niin valtiollisella kuin paikallisella tasolla.” Valtuuston äänestyksessä kolme demarivaltuutettua äänesti kansanäänestyksen puolesta, loput vastaan.
Vasemmistoliiton valtuutetuista yksi kannatti kansanäänestystä, parin äänestäessä tyhjää ja muiden vastustaessa.
Kuinka todellinen on sellainen poliittinen tavoite, jonka toteutuminen omilla toimilla estetään? Äänestyskäyttäytymisellään punavihreät nimittäin käytännössä tappoivat kansanäänestyksen. Jos punavihreät oikeasti kannattaisivat kansanäänestyksiä, nyt olisi ollut ns. tuhannen taalan paikka edistää asiaa.
Kysymys neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämiseksi Malmin lentoaseman tulevaisuudesta oli nimittäin monessa suhteessa erinomaisen sopiva aloite, sillä peruskysymys olisi ollut äänestäjälle helposti ymmärrettävä ja kyse olisi ollut juuri sopivankokoisesta asiasta äänestettäväksi. Asia ei nimittäin ollut niin suuri, että se sivuuttaisi kuntavaaleissa muut kysymykset siten, että Malmin kentän säilyttämistä kannattavat olisivat äänestäneet vain niitä puolueita, jotka kokonaisuudessaan puolustavat kenttää, mutta toisaalta asia on niin iso, että merkittävä osa kaupunkilaisista olisi kansanäänestyksen tahtonut järjestää.
Kansanäänestysten järjestäminen silloin, kun lain vaatima 4 % osuus kuntalaisista sitä ehdottaa, olisi sisältänyt merkittäviä mahdollisuuksia. Kansanäänestykset rakentaisivat kansalaisyhteiskuntaa, ihmisten poliittinen tietämys lisääntyisi ja vieraantuneisuus vähenisi. Se lisäisi myös yhteiskuntamme yhteisöllisyyttä ja äänestyksen häviäjien olisi helpompi hyväksyä lopputulos, kun kokisivat, että ovat kuitenkin saaneet reilusti vaikuttaa asiaan.
Jotta kansanäänestyksestä voisi tulla varteenotettava mahdollisuus, valtuuston pitäisi suhtautua lähtökohtaisesti myönteisesti tällaisiin aloitteisiin, sillä muuten koko mahdollisuus jää kuolleeksi kirjaimeksi. Miksikö? Siksi, että ei ole mitään järkeä järjestää kansanäänestystä silloin, kun tiedetään kuntalaisten enemmistön olevan samalla kannalla kuin valtuuston enemmistö on. Siksi kansanäänestyksen mielekkyyden kannalta on ratkaisevan tärkeää, että kansa päästetään riittävän monen niin halutessa äänestämään tällaisesta asiasta. Yleensä tällainen tilanne syntyy silloin, kun on perusteltua syytä epäillä, että kuntalaisten enemmistö on eri mieltä kuin valtuuston enemmistö.
Valitettavasti punavihreitten puheet kansanäänestyksestä olivat suurelta osin jälleen kauniita korulauseita, joilla ei ollut juurikaan painoarvoa todellisessa tilanteessa, kun kansanäänestystä olisi kansalaisten toiveesta ollut syytä käyttää.
Otan vielä yhden tärkeän näkökohdan. Kun punavihreät ovat perinteisesti olleet kansanäänestysmyönteisempiä kuin porvarit, juuri sellainen kysymys kuin äänestys Malmin kentän kohtalosta olisi voinut tuoda kansanäänestyksestä varteenotettavan työvälineen. Sillä jos kansanäänestysmyönteisyyttään mainostavat punavihreät eivät ole valmiita sallimaan kansanäänestystä asiasta, jolle porvarit ovat myötämielisempiä, kuinka he voivat ikinä kuvitella porvareiden sallivan kansanäänestystä asiasta, jolle on enemmän ymmärrystä vasemmistossa. Kansanäänestyksestä voisi tulla varteenotettava väline vain, jos kannatetaan sitä hyvää, mitä kansanäänestykset voivat tuoda yhteiskuntaan. Jos kansanäänestyksiä yritetään käyttää vain oman poliittisen agendan edistämiseen, puheet kansanäänestyksistä ovat suurelta osin poliittista hyvesignalointia.